Sunnuntai, Joulukuu 2, 2018, 10:27 | Ei kommentteja »

Vuosaaren Joulupolku & Jälkipoltto goes porrastelun maailmanennätys 1.12.2018.


Maanantai, Marraskuu 26, 2018, 07:56 | Ei kommentteja »

Tule mukaan tekemään liikunnan historiaa! JOULUPORRASTELU sopii kaikille ja tyyli on vapaa. Jo yhden porrasvälin kulkeminen vie kohti ennätystä, saa endorfiinit vapautumaan ja joulutunnelman valtaamaan sekä kehon että mielen.

Hyvän olon lisäksi pisteellämme on myynnissä Jälkipolton salaisella reseptillä valmistettua vitamiineja pursuavaa VOIMA-joulutotia. JÄLKIPOLTTO-logon löytäjille on luvassa liikuttavia yllätyslahjoja.

Voit myös kysyä lisää yksilö- ja yritysvalmennuksistamme & työhyvinvoinnista sekä hankkia läheisillesi joulun sytyttävimmät lahjakortit liikunta- ja ravitsemusvalmennukseemme.

Porrastelupaikka sijaitsee Helsingin Aurinkolahdessa Uutelan kanavan varressa - aivan Joulupolun alussa. RASTI NRO 54.

Vuosi vuodelta Vuosaaren Joulupolku on kasvanut Itä-Helsingin suurimmaksi tapahtumaksi. Uutelan metsä valaistaan tuhannella kynttilällä ja sinne tuodaan jouluista tunnelmaa ja lämpöä pimeyden keskelle.

TApahtuma  järjestetään seitsemättä kertaa. Joulupolulla on vieraillut yli 130 000 ihmistä. Tapahtuman järjestävät paikalliset yrittäjät, joilla on tahto vaikuttaa. Kymmenet mukana olevat yritykset, yhdistykset ja seurat ovat tuomassa joulun iloa ja valoa koko pääkaupunkiseudun asukkaille.

TAVATAAN JOULUPOLULLA!

Lue lisää tapahtumasta VUOSAAREN JOULUPOLKU 2018

 


Sunnuntai, Lokakuu 28, 2018, 06:53 | Ei kommentteja »

 

YRITTÄJÄ MITEN VOIT? Olemme mukana toteuttamassa pien- ja yksinyrittäjille suunnattuja työhyvinvointimarkkinoita Kouvolassa maanantaina 29.10.2018 ja Kotkassa tiistaina 6.11.2018.

TERVETULOA tapaamaan meitä ja löytämään ratkaisuja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi!

LISÄTIETOJA tapahtumista täältä. Ota yhteyttä ja sovitaan tapaaminen olli@jalkipoltto.com tai 0440755664.

 


Tiistai, Lokakuu 2, 2018, 09:05 | Ei kommentteja »

Jälkipoltto Oy:n ja kuntokeskus Forever Myllypuron yhteisenä tavoitteena on auttaa yksilöitä, työyhteisöjä ja yrityksiä voimaan paremmin. 

 


Torstai, Syyskuu 20, 2018, 12:14 | Ei kommentteja »

UTC Overseas Oy (UTC) aloitti marraskuussa 2017 Jälkipoltto Oy:n luotsaamana ”Projektilogistiikan ammattilaisen tärkein työväline kuntoon”-työhyvinvointiohjelman, joka aktivoi henkilöstöä liikkumaan ja parantamaan elämäntapojaan.

 

LÄHTÖKOHTA. Loppuvuodesta 2017 UTC:lla haluttiin kasvattaa tiimihenkeä entisestään ja pohdittiin porukalla, miten työntekijöiden hyvinvointia ja jaksamista voitaisiin tukea uudella pysyvällä tavalla, kertoo UTC Overseas Oy:n Pohjoismaiden ja Baltian aluejohtaja Jarkko Hernetkoski. UTC:lla on perinteisesti tuettu henkilökuntaa satunnaisilla virkistyspäivillä. Kun Jälkipolton toimitusjohtaja Olli Väätäinen tarjosi ratkaisuksi mitattavaa ja yksilöllistä palvelukokonaisuutta, joka motivoi ja valmentaa työntekijöitä ympäri vuoden, päätös oli helppo. Uusien toimitilojen löytyessä Helsingin Myllypurosta, ja samassa kiinteistössä toimiva Jälkipolton yhteistyökumppani, Forever Myllypuro-kuntokeskus Simo Lempisen johdolla, tarjosivat toteutukselle ihanteelliset puitteet. Hernetkoski pitää ratkaisevan tärkeänä kollegojensa kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja se on keskeinen osa myös Jälkipolton toimintamallia. "Yhteistyö oli heti alusta luontevaa, sillä Ollin pitkä ura yritysmaailmassa on kasvattanut hänelle vahvan ymmärryksen henkilöstön hyvinvoinnin ytimestä tämän päivän kansainvälisissä yrityksissä."


Keskiviikko, Syyskuu 5, 2018, 21:09 | Ei kommentteja »

Iloton liikunta ja passivoivat ruokailutottumukset hyvästeltiin viime viikolla päättyneessä Viiden Tähden Työpäivä -valmennuksessa, jossa laitettiin itseään likoon ja pyrittiin uudistamaan vanhoja toimintamalleja. Valmennus kokosi puoleksi vuodeksi yhteen eri alojen henkilöstöä mukaan lukien Tyks Medisiinisen toimialueen hallinnon väkeä, Alavuden terveyskeskuksen akuuttiosaston hoitohenkilökuntaa (Kuusiolinna Terveys Oy), biolääketieteen tutkijoita (Helsingin yliopisto & Valo Therapeutics LTD), sekä graafisen suunnittelun (Puheterapiapalvelut NMK) että logistiikan ammattilaisia (FinnHUB) ympäri Suomen. ”Juuri yritys- ja työyhteisövalmennuksia varten rakentamamme SIIPI-hyvinvointisovelluksen avulla tällainen ajasta, paikasta, ja myös, organisaatiosta riippumaton yksilöllinen hyvinvointivalmennus on mahdollista toteuttaa”, kertoo Jälkipoltto Oy:n toimitusjohtaja, kuntoluotsi Olli Väätäinen.


Tiistai, Elokuu 7, 2018, 15:28 | Ei kommentteja »

TERVETULOA TUTUSTUMAAN (TYÖ)HYVINVOINNIN, LIIKUNNAN JA RAVITSEMUKSEN PALVELUTARJONTAAMME SEKÄ TIETYSTI MEIHIN!

Olemme mukana toteuttamassa Vuosaaren Satamapäivää lauantaina 25.8.2018. Vuosaaren Satamapäivä on iloinen koko perheen tapahtuma, joka kokoaa yhteen myös Itä-Helsingin yritykset yhteiselle Palvelutorille. Katso tarkempi ohjelma tapahtumasivulta. Päivä huipentuu illalla vietettäviin Helsingin Venetsialaisiin Aurinkolahdessa.

Luvassa koko viikonlopun ajan upeita tarjouksia ja arvontoja.

NÄHDÄÄN TAPAHTUMASSA!

VISIT VUOSAARI WEEKEND (23.-26.8.2018).


Keskiviikko, Toukokuu 23, 2018, 10:47 | Ei kommentteja »

A R V O N T A 🍊 S Y T Y T Y S hyvinvointiin. Voita kuntosali- ja ravitsemusvalmennus kahdelle Jälkipolton Facebook ja Instagram-sivuilla! Kenen kanssa sinä haluaisit ottaa ensimmäisen askeleen kohti liikunnallisempaa ja energisempää arkea?

SYTYTYS-paketti kahdelle (arvo 199 €/hlö):
🍊Alkokartoitus ja tavoitteiden asettaminen
🍊Henkilökohtainen kuntosaliohjelma
🍊Henkilökohtainen ravitsemusohjelma
🍊Yhteiset kuntosalitekniikkatreenit (1,5 h, Forever Myllypuro, Helsinki)
🍊1 kk tuki ja raportointi

MITEN OSALLISTUT ARVONTAAN?
Osallistumisohjeet löydät Jälkipolton Facebook ja Instagram-sivuilta!

🍊ARVONTA päättyy 30.5.2018 klo 24:00. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti joko Facebookin tai Instagrammin yksityisviestin kautta.

🍊Paljon O N N E A arvontaan! T: Olli


Keskiviikko, Maaliskuu 14, 2018, 13:36 | Ei kommentteja »

"Muutos on raskasta ja pelottavaa, tieto lisää tuskaa, ja paikoillaan olo tappavaa? Yle Akuutin Taloustutkimuksella teettämän tuoreen kyselyn mukaan 65% suomalaisista kokee ahdistusta sekä potee huonoa omaatuntoa liikkumattomuudestaan. Huono omatunto kielii siitä, että liikuntaa pidetään tärkeänä, mutta vapaa-ajan rajallisuus ja vertaistuen puute hillitsee liikunnalla ilottelua.

Liikunta tekee hyvää – jokainenhan sen tietää – mutta liikunta on arjen palapelissä usein se vaikeimmin ja viimeisenä sovitettava pala. Sama omatunto muistuttaa tiuhaan myös terveellisestä syömisestä. Yksinkertaisimmillaan ratkaisu löytyy arjenhallinnasta ja vastuun jakamisesta.

 

Liikunta ja ravitsemus osaksi tuottavaa liiketoimintaa

Tänä päivänä suomalaisessa yhteiskunnassa korostuu, ettei ole erikseen työhyvinvointia ja vapaa-ajan hyvinvointia. On vain yksi hyvinvointi. Paradoksaalista kuitenkin on, että siitä huolehtiminen jää usein kokonaan vapaa-ajan vastuulle, vaikka vietämme työn parissa merkittävän osan hereilläoloajastamme.

Kun puhumme TYÖhyvinvoinnista, tarkoitamme juuri niitä kokonaisvaltaisia ennakoivia ja ehkäiseviä toimia, joita voidaan toteuttaa tasapuolisesti sekä työelämässä että sen ulkopuolella [= T A S A P A I N O]. Se ei tarkoita vasta ensimmäisiin työuupumuksen tai selkäkivun oireisiin puuttumista, vaan terveyden ja työkyvyn jatkuvaa ylläpitämistä sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. Olennaista on se, että tavallinen liikunta, terveyttä edistävä ravinto ja palautuminen integroidaan näkyväksi osaksi sekä työpäivää että kotiarkea. Tällöin kaikki vapaa-aika ei kulu työstä palautumiseen ja hyvinvoinnin metsästämiseen, vaan kokonaisvaltaiseen elämiseen, ihmissuhteisiin, harrastuksiin ja intohimoihin [= V A S T A P A I N O]... "

 

Lue koko kirjoitus TÄÄLTÄ.

 

KIITOS kutsusta Elina Multanen, FinnHub Ry.

t:Olli vieraskynän varressa


Torstai, Maaliskuu 8, 2018, 04:39 | Ei kommentteja »

Kaikki henkilökohtaiset Liikunta- ja Ravitsemusvalmennuksemme ovat saatavilla nyt myös verkkokaupastamme.

Olemme onnistuneet tuhansien asiakkaiden kanssa ratkaisemaan haitallisten elämäntapojen, epäterveellisten ruokavalioiden ja ilottoman liikunnan aiheuttamia työ- ja toimintakykyyn sekä terveyteen liittyviä ongelmia.

On tavoitteenasi sitten lihaskunnon tai -voiman parantaminen, terveellinen syöminen, painonhallinta tai liikunnanilon löytäminen, niin räätälöimme valmennuksen yksilöllisesti ottaen huomioon elämäntilanteesi ja toiveesi. 

Paljon kysytyt ETÄLUOTSAUS Ravitsemus sekä ETÄLUOTSAUS Liikunta & Ravitsemus -valmennuksemme auttavat Sinut saavuttamaan tavoitteesi sijannistasi riippumatta.

PORUKKA ETÄLUOTSAUS Ravitsemus tai PORUKKA ETÄLUOTSAUS Liikunta- ja Ravitsemus on paras valinta kaveriporukalle, ystäväköörille, perheelle, harrastusryhmälle tai yhteisölle, joka haluaa porukalla kuntoon. Valmennus yhdistää sekä juuri Teidän PORUKALLE räätälöidyn että henkilökohtaisen valmennuksen. 

Motivaation ylläpitämiseksi ja pysyvien tulosten saavuttamiseksi kuljemme koko valmennuksen ajan tiiviisti matkassasi. Kaikkein ETÄLUOTSAUKSIEN ensimmäisen vaiheen kesto on 6 kk. SIIPI-hyvinvointisovelluksemme palvelee valmennusten toteutuksessa. 

Olitpa sitten aloittelija tai jo konkari salilla, Kuntoluotsin avulla saat treenistä paljon enemmän irti: MÄKILÄHTÖ ja LUOTSAUS palvelevat pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla.

Tervetuloa valmennukseen jo tänään! Aloittamaan pääset TÄSTÄ.

Yhdessä pääsemme pysyviin tuloksiin - yksilöllisesti ja monipuolisesti. -Olli


Keskiviikko, Maaliskuu 7, 2018, 14:44 | Ei kommentteja »

Arvoisa Asiakas!

Olen ottanut käyttöön uuden sähköpostiosoitteen: olli@jalkipoltto.com (sekä olli@jälkipoltto.com), jota käytetään myös SIIPI-hyvinvointisovelluksemme yhteysosoitteena.

Jotta kaikki tärkeä informaatio saavuttaisi Sinut varmasti, tallentaisitko molemmat osoitteet yhteystietoihisi (olli@jalkipoltto a:lla ja ä:llä). Jos meistä ei ole kuulunut vähään aikaan, käy kurkkaamassa Roskapostikansiosi.

Liikunnallisin terveisin,

Olli


Maanantai, Helmikuu 12, 2018, 12:06 | Ei kommentteja »

Työttömyyskassa Finkan liikuntaan ja ravitsemukseen perustuva ”Hyppy hyvinvointiin”-hanke polkaistiin käyntiin vuosi sitten tavoitteena vakiinnuttaa liikunta ja ravitsemus pysyväksi osaksi Finkan työhyvinvointiohjelmaa, ja sen myötä edistää henkilöstön hyvinvointia ja työssä jaksamista.

Vuoden aikana onnistuttiin kohentamaan henkilöstön terveyttä, hyvinvointia ja suorituskykyä. Iältään ja taustoiltaan hyvin heterogeenisen seurantaryhmän fyysisessä kunnossa otettiin merkittäviä harppauksia niin lihaskunnon kuin kehonkoostumuksenkin osalta.

”Hyvä kuntosaliohjelma toi motivaatiota ja suunnitelmallisuutta kuntosalilla käyntiin, ja ravitsemusohjelma on avannut silmät ravinnon määrän ja laadun suhteen.” Lisäksi Finkan omat liikunta-aktiivit ovat ottaneet esimerkillisesti vastuulleen viikottaisen taukojumpan ohjaamisen koko henkilöstölle.

”Vuodessa saavutettiin hienoja tuloksia, joista toivon mukaan syntyy meille kaikille jatkuva kehittymisprosessi.” – toteaa Kassanjohtaja Ilkka Nissilä.

 

 

Finka on ottanut käyttöönsä SIIPI Työhyvinvointisovelluksemme, joten jatkossa koko projektin toteutusta, etenemistä ja henkilöstön liikunta-aktiivisuutta on kätevä seurata SIIPI-sovelluksen kautta – henkilökohtaisen ohjelman lisäksi.

 


Maanantai, Helmikuu 5, 2018, 14:54 | Ei kommentteja »

Ideoimaamme Viiden Tähden Työpäivää vietettiin ensimmäistä kertaa viime torstaina 1.2.2018. Kampanjan tavoitteena oli tehdä liikunnallisempaa ja energisempää työelämää näkyväksi ja haastaa työyhteisöjä toteuttamaan pienillä arjen ratkaisuilla "Viiden Tähden Työhyvinvointia, joka ennakoi ja ehkäisee huomioiden sekä kehon että mielen".

Saimme yhteensä yli sata Viiden Tähden Ideaa ja Oivallusta liikunnallisemman ja energisemmän työelämän edistämiseksi. Hyvän olon ja jaksamisen reseptejä laitettiin kiertoon sekä työpaikoilla että sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #viidentähdentyöpäivä #jälkipoltto ☆☆☆☆☆ Kampanja sai postiviista huomiota myös lehdistössä: "Pukumies vaihtoi verkkareihin" - Joutsenolehti.

Lahjoitamme seuraaville osallistujille henkilökohtaisen 6 kk ravitsemusohjelman liikuntavinkkeineen ja tukipalveluineen (Ovh. 99 e +alv.). Toteutus tapahtuu SIIPI-työhyvinvointisovelluksemme kautta. Palkittuihin on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä.

 

 

 

☆ P a j o n O n n e a ! ☆

☆Terttu Keskinen - Tyks Medisiininen toimialue
☆Jussi Alamäki - Virta Virtuaalitoimisto Oy 
☆Erkko Ylösmäki - Targeted Affinity Oy (2x)
☆Mia Kuusinen - Puheterapiapalvelut NMK
☆Tyks Medisiininen toimialue (2x)
☆Parturi-kampaamo Tuijukka (3x)
☆Anu Mäkelä Kuusiolinnan Oy, Alavuden Pääterveysasema, akuuttiosasto 2 (2x)
☆Elina Multanen Finnhub Ry


Maanantai, Helmikuu 5, 2018, 14:15 | Ei kommentteja »

Kehittämämme digitaalinen SIIPI Työhyvinvointisovellus lanseerattiin käyttöön asiakkaillemme tammikuun viimeisellä viikolla. 

SIIPI on selainpohjainen Työhyvinvointisovellus ja palvelee LIITO Työhyvinvointipalvelumme toteutuksessa, seurannassa, vaikuttavuuden mittaamisessa sekä tulosten raportoinnissa. Se on tarkoitettu sekä asiakasorganisaation, henkilöstön että sidosryhmien yhteiskäyttöön.

”Tavoitteena oli kehittää yksinkertainen ja helppokäyttöinen palvelutyökalu työhyvinvointiohjelman toteutukseen ja seurantaan. Lähtökohtana oli, että kaikki ohjelmaan liittyvä toiminta ja materiaali löytyisivät samojen SIIPIen alta sekä asiakasorganisaation että jokaisen osallistujan yksilöllisyyttä ja tarpeita kunnioittaen. SIIPIen alta voi palautella kätevästi mieliinsä vaikkapa perjantain jalkapäivän kuntosaliohjelman - tavoitteena lisätä treeniaikaa, mutta minimoida ruutuaikaa. ” -Olli

Henkilöstönäkymästä kukin osallistuja löytää henkilökohtaiset kyselynsä, liikunta- ja ravitsemusohjelmansa, liikuntapäiväkirjan sekä esimerkiksi kuntotestituloksensa oheismateriaaleineen. Tietopankkiin talletetaan ohjelman edetessä luento-, video- ja kuvamateriaalia sekä ohjeita liikuntaan, ravitsemukseen, uneen sekä stressinhallintaan.

Sovelluksen esimiesnäkymän kautta on mahdollista seurata henkilöstön työhyvinvointiohjelman etenemistä sekä palvelun toteutuksen että - esimerkiksi - henkilöstön liikunta-aktiivisuuden suhteen. Myös sidosryhmille, kuten työterveyden edustajalle, on luotavissa oma näkymänsä.


Maanantai, Tammikuu 1, 2018, 20:35 | Ei kommentteja »

V i i d e n T ä h d e n T y ö p ä i v ä ä vietetään työpaikoilla 1.2.2018 ☆ 

☆ Huomisen työvire rakentuu tämän päivän oivalluksista - Mistä on Sinun ja työyhteisösi V i i d e n T ä h d e n T y ö p ä i v ä tehty?

☆ I l m i a n n a työyhteisösi (tai oma) päivittäinen tapa tai rutiini energisemmän työvireen ja arjen puolesta tai luokaa yhdessä uusi!

☆ Jaa reseptisi Viiden Tähden Työpäivään kaikkien iloksi ja avuksi tällä tapahtumasivulla sekä muualla sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #viidentähdentyöpäivä #jälkipoltto. K u v a tai v i d e o olisi hauska!

☆ Tule mukaan luomaan arkeen Viiden Tähden Työhyvinvointia, joka ENNAKOI ja EHKÄISEE huomioiden sekä kehon että mielen!

☆ Palkitsemme 10 Viiden Tähden Oivallusta henkilökohtaisella ravitsemusohjelmalla.

☆ Liikunta ja ravitsemus osaksi tuottavaa liiketoimintaa - Kysy lisää LIITO-Työhyvinvoinnin palveluistamme ☆ olli.jalkipoltto@gmail.com ☆

☆ F i v e S t a r W o r k D a y - 1.2.2018 ☆
Share us Your tips and routines for a more energetic workday and workplace wellness.
#viidentähdentyöpäivä #jälkipoltto


Maanantai, Marraskuu 20, 2017, 11:01 | Ei kommentteja »

UTC Overseas Oy ja Jälkipoltto Oy aloittivat marraskuussa 2017  "Tulevaisuuden hyvinvointia jo tänään: Projektilogistiikan ammattilaisen tärkein työväline kuntoon" -työhyvinvointiprojektin, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa liikunta ja ravitsemus pysyväksi osaksi koko henkilöstön työhyvinvointiohjelmaa, ja sen myötä edistää työssä jaksamista. Osana LIITO-Työhyvinvointipalveluamme UTC Overseas Oy saa ensimmäisten asiakkaiden joukossa käyttöönsä SIIPI-työhyvinvointisovelluksen ohjelman toteutusta sekä vaikuttavuuden mittaamista ja seurantaa varten.


Lauantai, Marraskuu 4, 2017, 09:53 | Ei kommentteja »

100 toistoa 🔸️liike kuin liike🔸️ joka päivä

Anna oma panoksesi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi ja haasta itsesi, yrityksesi sekä yhteistyökumppanisi liikkumaan!

Merkitse kuvaan #jälkipoltto100 - niin jaamme liikkuvia satasia yhteiseen hyvään @jalkipoltto Instassa ja Facebookissa.

#jälkipoltto100

 


Keskiviikko, Syyskuu 27, 2017, 15:05 | Ei kommentteja »

Tapahtuma kokoaa yhteen edistyksellisen terveysteknologian yritykset ja innovaatiot sekä tulevaisuuden visiot. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla tapahtuvien suurten muutosten alla kannattaa tulla hyödyntämään kattava ohjelmapaketti maksuttomana kutsuvieraanamme sekä verkostoitumaan ja löytämään ratkaisuja päivän polttaviin haasteisiisi! Tapahtumassa on myös korkeatasoinen maksullinen seminaari.

Ilmoittaudu vieraaksemme tästä.

Nähdään Helsingin Wanhassa Satamassa!


Maanantai, Elokuu 7, 2017, 19:05 | Ei kommentteja »

Oy Saimaa Terminals Ab ja Jälkipoltto Oy aloittivat toukokuussa 2017 puoli vuotta kestävän Luotsaus hyvinvointiin: pysyvästi oikealla väylällä –työhyvinvointiprojektin, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa liikunta ja ravitsemus pysyväksi osaksi koko henkilöstön työhyvinvointiohjelmaa, ja sen myötä edistää työssä jaksamista. Oy Saimaa Terminals Ab toimii myös Jälkipoltto Oy:n kehityskumppanina SIIPI-työhyvinvointisovelluksen pilottiversion suunnittelussa ja testauksessa.


Maanantai, Elokuu 7, 2017, 19:03 | Ei kommentteja »

Arkkitehdit Soini & Horto Oy ja Jälkipoltto Oy aloittivat tammikuussa 2017 puoli vuotta kestävän AS&H Kevätkunto 2017 työhyvinvointiprojektin, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa liikunta ja ravitsemus pysyväksi osaksi AS&H:n työhyvinvointiohjelmaa, ja sen myötä edistää henkilöstön työssä jaksamista. AS&H toimii Jälkipoltto Oy:n kehityskumppanina SIIPI-työhyvinvointisovelluksen pilottiversion suunnittelussa ja testauksessa.


Perjantai, Huhtikuu 28, 2017, 11:20 | Ei kommentteja »

Työttömyyskassa Finka ja Jälkipoltto Oy aloittivat tammikuussa 2017 vuoden kestävän Hyppy hyvinvointiin-yhteistyöprojektin, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa liikunta ja ravitsemus pysyväksi osaksi Finkan työhyvinvointiohjelmaa, ja sen myötä edistää henkilöstön työssä jaksamista.


Jälkipoltto Oy 2017, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.

OK, ymmärrän tai Lisätietoja
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän