Ympärillämme oleva luonto on valmis toimimaan harjoitussalinamme. Oma kehomme, tuo maailman terveellisen kulkuneuvo, odottaa meitä. Vehreä lähiluonto aukeaa useimmille meistä kotinurkalta johtaen metsiköihin, rannoille, puistoihin, minne vain haluamme. Kiire väistyy sitä mukaa, kun matka taittuu. Roolimme voimien jakajana ja tuhlaajana muuttuu vastaanottajaksi. Ellei pala luontoa löydy heti portaan pielestä, sen etsiminen kauempaakin kannattaa. Päätöksenteko ja sen tinkimätön toteuttaminen on puolestaan vaikeampaa.
Lähtemisen tyypillisin este, ajanpuute, osoittautuu useimmiten verukkeeksi. Aikaa on kaikkeen siihen, mitä pidämme tärkeänä. Kun kaikki verukkeet on tunnistettu ja hylätty, lähdetään matkaan - omaksi iloksi ja yksinomaan siitä syystä. Kunto kohoaa ja terveys paranee joka tapauksessa.
Meitä lähtijöitä on monenlaisia. On niitä, jotka kipittelevät lenkkitossuillaan tottuneesti kuin uskotellakseen syntyneensäkin ne jalassaan. He saavat ansaitusti nauttia menostaan, niin aiomme mekin. He ovat saavuttaneet sen päämäärän, joka toisten kohdalla on vielä tavoite. Hyvä olo. Siksi he lähtevät uudelleen ja uudelleen. Sitä paitsi kaikkihan on suhteellista - niin tavoitteet, edellytykset kuin saavutuksetkin.
Harjoittelemattomilla lihaksilla ensimmäiset harjoitukset kannattaa ottaa rauhallisesti, jottei saavutettu hyvän olon tunne muutu parin päivän päästä ylirasituksen aiheuttamaksi kolottavaksi harmitukseksi. Ensimmäisistä pyrähdyksistä on kuitenkin hyvä varautua maksamaan huviveroa lievänä lihasten kipeytymisenä.
Sopiva tehokkuus on kuitenkin tarpeen, jotta liikunnasta saadaan irti se, mitä siltä toivotaan ja odotetaan. Hyvää oloa, kunnonkohotusta ja terveyttä. Liikutaan niin, että keho lämpenee, puna nousee poskille, verenkierto vilkastuu ja jokainen lihas on leikissä mukana.
Tätä, juuri tätä, harjoittamaton keho on kauan kaivannut. Sinulla on täysi syy onnitella itseäsi siitä, että lähdit.
Keho vahvistuu ja virkistyy omasta toiminnastaan. Luonto kirkastaa mielen ja ajatukset. Maltetaan välillä myös pysähtyä hetkeksi. Annetaan luonnon rauhan ja tasapainoisuuden täyttää mieli ja ajatukset voidaksemme työ- ja kotiarjessa antaa sitä muille. Näitä mielen tasapainon ja sisäisen lämmön varastoja kiire kuluttaa armottomasti.
Luonnosta polku johtaa takaisin lähtökohtaansa, kotiovelle. Ruoka maistuu, uni maistuu. Ympäri vuoden unilääkkeenämme toimii liikunta. Kunto ei ehkä ensimmäisillä kerroilla ole paras mahdollinen, mutta hyvänolon tunteesta tuskin puuttuu mitään. On liikuttu terveydeksi.
Päästyä omakohtaisesti kokemaan liikunnan virkistävä vaikutus ja voimavarojen lisääntyminen on helpompi huolehtia siitä, että lapsetkin omaksuvat liikunnallisen elämäntavan jo pienestä pitäen. Lastemme elämä voi muodostua vielä kiireisemmäksi ja kuluttavammaksi kuin meidän.
Suurinpiirtein näin ajatteli voimistelunopettaja Anna-Liisa Vepsä jo vuonna 1958 kirjoittaessaan artikkelia ”HIIHDÄN TERVEYDEKSENI” Kotiliesi-lehteen (No: 2, s. 77, Tammikuu II, 1958), josta tämä teksti sai inspiraationsa. Kirjoitelma on ajankohtaistettu ja muunneltu lyhennelmä kyseisestä artikkelista. Silloinen 50-luvun lopun ajankuva voisi yhtä hyvin olla ote tästä päivästä.