Leikki ei ole välttämätöntä ainoastaan lapsille, vaan se tarjoaa tärkeän rentoutumisen ja stimulaation lähteen myös aikuisille. Leikkiminen oman kumppanin, ystävien, työkavereiden, lemmikkien tai lasten kanssa on varma (ja hauska!) tapa ruokkia mielikuvitusta, luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja henkistä hyvinvointia. Leikkiminen vapauttaa hetkessä ajatukset työstä ja muista velvollisuuksista sekä mahdollistaa ihmisten välisen kanssakäymisen paljon luovemmalla - aikuisten säännöistä ja protokollista vapaalla tavalla.
Leikkiminen voi olla yksinkertaisimmillaan pelkkää pelleilyä ystävien kanssa, vitsien kertomista työkaverin kanssa, höntsätenniksen pelaamista, valmistautumista Halloween-juhliin lasten kanssa, koiran kanssa peuhaamista, karaokea tai päämäärätöntä sunnuntaihortoilua puolison kanssa. Toiminnassa ei tarvitse olla mitään muuta järkeä kuin pitää hauskaa ja nauttia. Antamalla itselleen luvan leikkiä lapsuuden iloisella vilpittömyydellä voi saavuttaa paitsi valtavasti iloa niin myös hyvinvointihyötyjä läpi elämän.
Vaikka leikki on ratkaisevan tärkeää lapsen kehitykselle, niin siitä on hyötyä ihan kaiken ikäisille ja ihan kaikissa elämänvaiheissa. Leikki tuo yksinkertaisimmillaan iloa ja kepeyttä elämään, se lievittää stressiä, tehostaa oppimista ja parantaa yhteyttä muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Leikki voi myös tehdä työstä nautinnollisempaa ja tuottavampaa. Leikkiä voi myös täysin yksin tai vaikkapa oman lemmikin kanssa. Tärkeintä on antaa aistien irtautua elektronisten laitteiden aiheuttamasta ylikuormituksesta.
Leikkimisen kautta tapahtuva sosiaalinen vuorovaikutus perheen tai ystävien kanssa auttaa torjumaan stressiä ja masennusta. Mielihyvähormonit vahvistavat ihmissuhteita, lievittävät kipua ja saavat meidät toimimaan tavoitteellisesti. Kosketus, liikunta ja uudet elämykset kiihdyttävät niiden erittymistä.
Pienet lapset oppivat usein parhaiten leikkiessään – tämä pätee myös aikuisiin. Uuden tehtävän oppii todennäköisesti paremmin, kun on hauskaa ja ollaan rennolla ja leikkisällä tuulella. Leikki voi myös stimuloida mielikuvitusta, mikä kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja auttaa sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin.
Naurun ja hauskanpidon jakaminen voi edistää empatiaa, myötätuntoa, luottamusta ja läheisyyttä muiden kanssa. Leikin ei tarvitse sisältää tiettyä toimintaa, se voi olla myös mielentila. Leikkisän luonteen kehittäminen voi auttaa rentoutumaan stressaavissa tilanteissa, murtamaan jäätä tuntemattomien kanssa, saamaan uusia ystäviä ja solmimaan uusia liikesuhteita. Kun pyrit tietoisesti sisällyttämään enemmän huumoria ja leikkimistä päivittäiseen vuorovaikutukseen, voit parantaa rakkaussuhteesi laatua sekä yhteyksiäsi työtovereihin, perheenjäseniin ja ystäviin. Kokeile vaikka!
Monet yritykset ovat jo tunnistaneet yhteyden tuottavuuden ja hauskan työympäristön välillä. Jotkut rohkaisevat leikkiin kannustamalla taukoihin ja tarjoamalla ohjattua liikuntaa sekä peli- ja jumppahuoneita, joissa pääsee leikkimään ja päästelemään höyryjä. Jos työpaikallasi vallitsee leikkimisenkulttuuri, heittäydy mukaan! Jos taas sitä ei ole, niin voit silti kehittää omaa leikkimielisyyttäsi. Liiku ja leiki, pidä luovia taukoja aina kun voit. Työssä tuloksellisuus ei riipu siihen käytetystä ajasta vaan työnlaadusta. Työnlaatu taas on riippuvainen työntekijän hyvinvoinnista.
Kun ajatus ei kulje ja projekti ei etene, kokeile leikkiä ja naurua. Leikkiessä aivojen luova puoli aktivoituu ja ajatuksiasi ja ideoitasi sensuroiva "sisäinen editori" hiljentyy.
Koskaan ei ole liian myöhäistä kehittää leikkisää humoristista puoltaan. Nauraminen saa aikaan hyvän mielen. Ja naurusta ja hauskanpidosta tuleva positiivinen tunne säilyy, vaikka kikatus on jo laantunut. Leikki ja nauru auttaa myös säilyttämään positiivisuuden ja toiveikkuuden myös vaikeiden tilanteiden, pettymysten ja menetysten yli. Aikuiset pelkäävät usein, että leikkimielisyyden vuoksi heidät leimataan lapsellisiksi. Mutta mikä siinä on niin väärin? Lapset ovat uskomattoman luovia, kekseliäitä ja oppivat jatkuvasti. Myös sinä olit lapsena luonnostaan leikkisä, etkä välittänyt muiden ihmisten reaktioista – miksi välittäisit nyt!
MIKSI ELÄMÄNTAPOJEN MUUTTAMINEN ON NIIN VAIKEAA, VAIKKA TIEDÄMME, MIKÄ ON MEILLE HYVÄKSI
TYÖHYVINVOINTI: KREATELAISET KYMPIN KUNTOON
RYHDY LIHASTURVAAJAKSI - VOIMA KASVAA JO KUUKAUDESSA
PITKÄT TYÖURAT VAATIVAT ENEMMÄN KEHOLTA JA MIELELTÄ
SYÖMMEKÖ VAIN - VAI AJATTELEMMEKO JA SYÖMME
TUUPPAUS TYÖPAIKALLA VOI EDISTÄÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIA JA TUOTTAVUUTTA HUOMAAMATTA