UUTISET, TARINAT & TAPAHTUMAT

Liity postituslistallemme ja pysy ajantasalla Jälkipoltosta.

Tiistai, Tammikuu 7, 2020, 07:30

Liikuntaan ja hyvinvointiin hurahtanut voimanostaja – näin virusopin dosentti Laura Kakkola (FT) kuvailee itseään kysyttäessä, minkälainen liikkuja hän on. Laura tutkii työssään Turun yliopistossa biolääketieteen laitoksella virustauteja. – Selvitän kuinka virukset huijaavat ihmisen puolustusjärjestelmää ja tutkin voisiko näitä tietoja hyödyntää lääke- ja rokotekehittelyssä.

 

 Jälkipoltto Oy

 Liikuntaan ja hyvinvointiin hurahtanut voimanostaja - Virustutkija Laura Kakkola

Kuvat: Laura Kakkola

 

Tavoitteellinen voimannosto motivoi

 

Tavoitteellisen voimanostouran Laura aloitti vuonna 2012 neljänkympinkriisin kolkutellessa ovia. – Olin siihen asti liikkunut aktiivisesti mm. kuntonyrkkeilyn parissa ja salilla aloitin aina vuosittain haba & beba-tavoitteet silmissä välkkyen, mutta motivaatio lopahti säännöllisesti. En ollut ikinä elämässäni kilpaillut, mitä nyt ala-asteella koulujen välisissä hiihtokilpailuissa, ja päätin haastaa itseni.

 

Lajiksi valikoitui luontevasti voimanosto, sillä omasta seurasta Helsingin Tarmosta löytyi osaavaa opastusta ja voima kiinnosti. Ensimmäiset voimanostokisat oli jo tammikuussa 2013 ja ensimmäiset penkkipunnerruksen SM-kisat elokuussa 2013. Laura kilpailee Suomen Voimanostoliiton alaisissa kisoissa. – Vuosien aikana rautaa on tullut tankoon lisää ja ehkä se haba & beba-osastokin kohentunut siinä sivussa.

 

 

 

Tutkijan uran ja tavoitteellisen treenaamisen yhdistäminen on ollut välillä haastavaa

 

Ylikunnosta, flunssakierteistä ja muutamista loukkaantumisista on selvitty ja opiksi otettu. – Olen oppinut kantapään kautta, että työstä aiheutuva stressi menee siihen samaan ämpäriin kuin liikunnan ja muun elämän aiheuttama stressi, ja kun se ämpäri tulee täyteen, se tulvii yli. Laura panostaa nykyisin huomattavasti entistä enemmän itsensä kuunteluun. – Jos treeni ei kulje, kevennän treeniä tai lähden salilta pois ja tulen seuraavana päivänä uudestaan. Yksi väliin jätetty tai kevennetty treeni ei tuhoa kehitystä, mutta yksi väkisin läpi vedetty treeni voi sen suurella todennäköisyydellä tuhota. Jos töissä on todella kiireistä ja stressaavaa, vähennän treenien intensiteettiä tai teen muuta tukevaa ja huoltavaa liikuntaa.

 

 

Harjoituksissa yhdistyvät treeni ja sosiaaliset kohtaamiset

 

Salitreenin lisäksi Lauran treeniohjelmaan kuuluu aerobista treeniä ja palauttavaa treeniä. Erilaiset core-jumpat, kuntopyöräily, uinti ja yin-jooga ovat suosikkeja tällä hetkellä. – Pyrin myös tekemään treenitilanteista sosiaalisia tapahtumia. Pyydän kaverin mukaan, sovin treenitreffejä ja juttelen muiden treenaajien kanssa. Treenaaminen on vain yksi osa omaa hyvinvointia. Laura käy säännöllisesti hieronnassa ja ennaltaehkäiseen vammoja fysioterapian avulla. Lisäksi perhe ja ystävät ovat tärkeässä asemassa Lauran elämässä. – Siskon lasten kanssa touhutessa kyykkyennätyksen metsästys tuntuu toissijaiselta asialta elämässä.

 

 

Tämän vuoden tavoitteena laittaa uniasiat kuntoon

 

Voimannosto on painoluokkalaji ja syömisen kanssa on myös käyty oppikoulu läpi. Ravitsemusvalmentajan avustuksella Laura löysi lopulta itselleen sopivan tavan syödä ja herkutella. Tämän alkaneen vuoden projektina on nukkumisen opettelu. – Minulla on paha tapa valvoa pitkään ja olen nyt aloittanut “unikoulun”, jotta menisin ajoissa nukkumaan ja heräisin virkeänä.

 

 

 

”Pyrin ajattelemaan, että en kiellä enkä rajoita itseltäni mitään, vaan päivittäiset valintani pohdin sen kautta, että tuleeko minulle tästä hyvä olo. Ja joskus se hyvä olo tulee siitä lasillisesta viiniä tai pitkästä tuotteliaasta työpäivästä.”

 

Hyvinvointiin vaikuttavat asiat ovat olleet haastellisia opetella ilman, että niistä tulisi suorituksia, jolloin ne kääntyvät kuormittavaksi. Siihen on auttanut oman ajattelumallin muuttaminen. – Pyrin ajattelemaan, että en kiellä enkä rajoita itseltäni mitään, vaan päivittäiset valintani pohdin sen kautta, että tuleeko minulle tästä hyvä olo. Ja joskus se hyvä olo tulee siitä lasillisesta viiniä tai pitkästä tuotteliaasta työpäivästä.

 

 

YHTEYDENOTOT LAURAAN:
 

Laura Kakkola, FT, Virusopin dosentti, Biolääketieteen laitos, Turun yliopisto.

Sähköposti: laura.kakkola@utu.fi

 

 

 

LUE MYÖS:
 

INFLUENSSAKAUSI JYLLÄÄ – HUOLEHDI TYÖKYVYSTÄSI JA ESTÄ INFLUENSSAN LEVIÄMINEN - vieraskynässä voimaileva virustutkija Laura Kakkola

RYHDY LIHASTURVAAJAKSI - VOIMA KASVAA JO KUUKAUDESSA

TYÖHYVINVOINNIN JÄLKIVIISAAT - MISSÄ VOIMME KEHITTYÄ 2020

 

 

 

Huomisen hyvinvointi rakentuu tämän päivän valinnoista.


www.jalkipoltto.com

 



Jälkipoltto Oy | Y-tunnus: 2497792-4
Urheilukalastajankuja 2 B 23
FIN-00990 Helsinki, Suomi

Olli +358440755664
olli@jalkipoltto.com

Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän